9. lokakuuta 2012

Puuhasteluja


Sateisina päivinä tulee puuhasteltua kotosalla ja järjesteltyä tavaroita paikasta toiseen. Tytär pesi ikkunat, joten vaihdoin keittiöön verhot. Entinen taulu ei sitten enää sopinutkaan väreihin, joten laitoin sen tilalle tarjottimen. Nyt sitä voi ihastella tuossa päivittäin, kun se yleensä on piileskellyt jossain laatikossa. Tarjottimen ostin viimesyksyiseltä Tukholman reissulta Nordiska Galleriet:sta (reissusta juttua täällä).




Lintutarjotin on muutaman vuoden takainen ostos Ikeasta, näyttääpä olevan vieläkin valikoimassa. Kauniin syvän turkoosin lasikulhon löysin viikonloppuna Keräily-messuilta Pirkkahallista, samoin tuon pienen Arabian keltaisen posliinikupin. 




Värillinen lasi on heikkouteni, säilytystilat vain alkavat tulla vastaan tässä harrastuksessa. Olisi kiva saada lasiesineet kunnolla esille, mutta ei niillä toisaalta voi koko asuntoakaan täyttää. Ei auta muu kuin pitää niitä vuorotellen esillä, ja ihan käyttötavarana. Sillä tavalla niiden väreistä ja muodoista voi nauttia päivittäin.
Esimerkiksi tuo Arabian kuviollinen kulho on koko ajan keittiön pöydällä hedelmäkulhona.




Tarjottimia taas voi käyttää paitsi tauluina ja somisteina, myös ihan tarjoiluun, kuten tässä asettina. Myös tämän viilutetun pikkutarjottimen olen joskus kirpparilta löytänyt.






Keittiöstä evakkoon joutunut taulu etsii vielä paikkaansa, mutta nyt se nököttää stereokaapin päällä olohuoneessa. Tämän kaapin suunnittelin ja tein työväenopiston puutyökurssilla joskus 15 vuotta sitten. Kaapin mitat otin silloisista stereoista ja kaiuttimista, ja se on käsitelty pellavaöljyllä jo useampaan kertaan. 

Nytkin kaapissa on stereot, sekä television oheislaitteet. Ovet on tehty metalliverkosta, joten kaukosäädintä voi käyttää ovia avaamatta. Alkuun näiden ovien tarkoitus olikin estää pikkusormia räpeltämästä videoita ym. kojeita, ja hyvin on toiminut. Laitteet ovat piilossa (normioloissa ne eivät näy noin selvästi, kuin kuvassa), mutta kuitenkin vaivattomasti käytettävissä. Kaiuttimien sijoitus tuollaiseen kaappiin ei ehkä ole äänentoistollisesto paras ratkaisu, mutta toimii meillä, kun musiikkia ei tule kovin paljon kuunneltua.







Nyt jää puuhastelut muutamaksi päiväksi tauolle, kun lähden reisuun Italiaan. Ohjelmassa on sisustusmessut (Casa Su Misura), nähtävyyksiä ja shoppailua Padovassa sekä päivän retki iki-ihanaan Venetsiaan. Otan mukaan tyttäreni kameransa kanssa, joten ehkä saan matkaraporttia ja kuvia sitten tännekin.



Ei kommentteja: