3. toukokuuta 2013

Viherrystä


Kevät tuli sittenkin, vaikka vähän jännityksellä antoi itseään odotella, ja sain laitettua perinteiset orvokit  vapuksi pihalle vanhaan rautapataan ja leikkimökin kaiteelle.













Vanhaan maitotonkkaan laitoin sisään ison lasipurkin ja siihen vettä, johon katkaisin muutaman syreeninoksan. Saas nähdä puhkeavatko lehdet ennemmin tuossa vai itse pensaassa...










Sisällekin hankin muutaman uuden viherkasvin. Kurttumuori sai kaveriksi toisen muorin, jonka nimi unohtui heti kaupan ovesta ulos astuessani. Googlettamalla löysin sille nimen Peperomia Pixie - Muorinkukka, olkoon sitten se. Kauniin vihreät lehdet sillä ainakin on. Ruukun ostin samalla reissulla Plantagenista.







Tälle varastossa pyörineelle rottinkiselle seinätelineelle olen jo pidemmän aikaa etsinyt sopivaa paikkaa, ja nyt se pääsi olohuoneen seinälle. Vähän mummulatyyliä. Vanhaan, lapsuudenkodistani meille kulkeutuneeseen ruukkuun istutin jonkin sortin saniaisen (senkin nimi on yllättäen hukassa).







Se olisi sitten taas perjantai. Vapaapäiviä on näinä aikoina siihen tahtiin, että menee viikonpäivät ihan sekaisin. Ainakin huomiselle on luvattu aurinkoista keliä, joten täytynee jatkaa pihahommia: haravointia ja kukkapenkkien raivaamista.


Lämpöistä viikonloppua!


Ei kommentteja: