24. elokuuta 2015

Lapin kesää


Kesäloma on jo takana, ja töiden tekoon olisi orientoiduttava, vaikka kesäkelit ovatkin vasta nyt olleet parhaimmillaan. Tampereella oli muutama hellepäivä heinäkuussakin, mutta me oltiinkin miehen ja nuorimmaisen tyttären kanssa sopivasti silloin reissussa pohjoisessa, jossa lämpötila ei lähellekään kahtakymmentä noussut koko kahden viikon aikana. Mutta muuten kelit olivat kohdillaan ja maisemat mahtavia, tässä muutama kuvamuisto matkan varrelta:



Suomussalmella mökkeiltiin heti alkuun viisi päivää mm. kiikaroiden valtavaa porotokkaa, joka uhkaavasti lähestyi mökkitonttia. Onneksi se palasi omia jälkiään pitkin takaisin sinne mistä lie tullutkin.




Ranuan eläinpuistosta löytyi komea kivipelto. Matkalla kävimme kylässä myös entisen naapurin, Kalle Päätalon lapsuudenkodissa Kallioniemessä Taivalkoskella, hieno paikka sekin.




Koski välillä Rovaniemi Ivalo. nimi hukkunut mielestä. Yllättävää kyllä, ainoat sääsket koko reissulla löytyi täältä. 




Kaunispään huipulla Saariselällä ihailimme maisemia. 





Ivalon ja Inarin välillä kävimme jaloittelemassa ja kiipesimme katsomaan Karhunpesäkiveä, jonka ympäristössä oli muitakin muhkeita siirtolohkareita, kuten kuvan yksilö.




Ensimmäisen yön majailimme Inarijärven rannalla, josta pikkumökin lisäksi olimme varanneet rantasaunan.  Reissulla yövyimme enimmäkseen leirintäaluemökeissä, jotka olivat miellyttävämpi kokemus mitä olin etukäteen odottanut lähes kolmenkymmenen vuoden takaisten muistojeni perusteella.







Kaamasen tietä huristelimme Karigasniemeen, josta ylitimme rajan ja Tenojoen. Karigasniemen Kylätalolla tarjoiltiin makoisia vohveleita ja lohi-tv, mutta tällä kertaa lohia ei näkynyt uiskentelemassa.







Matkamme jatkui Porsangerin vuonon reunaa pitkin pohjoisen suuntaan. 







Matkan pohjoisin päätepiste oli Magerøya-saari Nordkappissa.  Sen suurimmasta kaupungista, Honningsvågista, löytyy satama, ruokakauppoja, kahviloita ja ravintoloita - ja valtavia matkustajalaivoja, joista väkeä kuljetetaan busseilla saaren pohjoisimpaan kolkkaan.




Me majoituimme n. 10 km päähän Nordkappista, itseään maailman pohjoisimpana leirintäalueena mainostavaan Kirkeporten Campingiin. Mökki (yksi punaisista kuvassa) oli siisti, lämmin ja siellä oli mukavat patjat ja paksut peitot.










Nordkappin maisemat olivat karun kauniit ja jylhät. Vietimme aamupäivän vierailukeskuksessa Euroopan "huipulla".





Muutama tunneli oli matkalla, muuten tie kulki vuorenseinämän viertä. 








Altassa olimme yötä niinikään leirintäalueella. Illalla kävimme katsastamassa Altan kirkon ja herkuttelemassa  Peppes-pizzat.










Taukopaikkoja oli Norjan vuoristoteillä aika harvassa. Kivaan lounaspaikkaan satuimme Storslett:n kylässä matkalla Altasta Skibotniin.  Bios-ravintolan listalta löytyi mm. turskaa, kapakalaa ja lohikeittoa. 

















'





Myös maisemat olivat tuolla välillä huikeat. Välillä ajletiin rannassa vuonojen reunaa ja valillä ylitettiin vuoria lähellä lumihuippuja.







Suomen puolelle tulimme Kilpisjärveltä. Siellä yövyimme Kilpis-hotellissa mahtavan Saanan vierellä (kuvat hotellin rantasaunalta). 




Kilpisjärveltä huristelimme suorinta tietä etelän suuntaa, ja maisemat kieltämättä hieman muuttuivat "yksitoikkoisemmiksi". 




Kahvitaukoa pidettiin Pellossa Vihreällä Pysäkillä, josta löytyy mm. Seita Shop. monipuolinen sisustusliike.




Oulussa pyörähdettiin torilla, joska viereisistä vanhoista aitoista löytyy kivoja putiikkeja ja ravintoloita. Me söimme maailman parhaa letut Pannukakkutalossa.



Nyt sitten jatketaan elokuuta töiden parissa ja suunnitellaan uusia reissuja.

Mukavaa viikon alkua!


Ei kommentteja: