14. marraskuuta 2013

50-luvun kerrostaloasunnon uudistus




Kävin toissa viikolla katsomassa, miten tekemäni suunnitelmat olivat toteutuneet kerrostaloasunnon remontissa. Kohteena oleva asunto sijaitsee Helsingissä vanhassa Maunulassa, joka on rakennettu pääosin 50-luvulla. Alue on vehreä ja rauhallinen, ja talot sijoittuvat väljästi toisiinsa nähden. Samaa valoisaa tunnelmaa haluttiin asuntoon, joka oli jo päässyt ajan saatossa nuhjaantumaan. Pinnat ja kiintokalusteet olivat jo aikansa eläneet ja uusimisen tarpeessa. Pintamateriaalit eivät miellyttäneet uutta asukasta, tilalle haluttiin vaaleita ja selkeitä pintoja sekä käytännölinen skandinaavishenkinen sisustus - nykyaikaa 50-luvun tunnelmalla höystettynä. Asunnon "kruunu" ovat olohuoneen isot ikkunat, joista avautuu vehreä puistomaisema.

Kooltaan 43,8 neliöinen asunto koostuu yhdistetystä olohuone-keittiöstä, makuuhuoneesta, eteisestä ja kylpyhuoneesta. Myös kylpyhuoneeseen tehtiin suunnitelmat, mutta sen remontti toteutetaan myöhemmin.




Pohjakuva asunnosta ennen edellistä remonttia, jossa erillinen keittiö oli yhdistetty olohuoneeseen baarikeittiöratkaisulla.



OLOHUONE-KEITTIÖ










Tilaan haluttiin yhtenäinen ilme materiaali- ja kalustevalinnoilla. Koska keittiö on osa olohuonetta, tehtiin siitä vähäeleinen ja selkeä kokonaisuus, joka ei hyppää liiaksi esille. Lattiaan valittiin koko asuntoon valkoiseksi mattamaalattu parketti, samoin seinät ja katto maalattiin valkeiksi. Olohuoneessa ruokapöydän viereinen seinä maalattiin vaaleanharmaaksi. Lämpöä tilaan tuo asukkaan mummolasta löytämä aito 50-luvun ruokailuryhmä, joka toimii myös työtilana tarvittaessa. Uusia ja vanhoja kalusteita yhdistämällä saadaan kotoisan kerroksellinen sisustus.



















Kuvia remontin jälkeen
(Kalustus on vielä kesken, esim. sohva puuttuu. Lisää väriä keittiöön on tulossa räsymatolla.):










MAKUUHUONE









Myös makuuhuoneen kaikki pinnat uusittiin. Pitkälle takaseinälle laitettiin lämpimän harmaa Tapettitalon Bownet-tapetti 50-luvulta. Vaatekaapit korvattiin liukuovikaapistolla, johon saatiin ilmettä puusyykuvioisella ovilevyllä ja tammenvärisillä koristelistoilla.













Kuvia remontin jälkeen
(myös makuuhuoneen liinavaatekaappi on löytö asukkaan mummolasta):







ETEINEN



Eteisen seinät maalattiin harmaiksi ja vanhat liukuovet korvattiin peililiukuovilla. 





Ei kommentteja: