17. toukokuuta 2023

Uutta ilmettä hirsimökin keittiöön ja olohuoneeseen

 






Asiakas halusi raikastusta Tahkolla sijaitsevaan vuokramökkiin. Hän oli jo uusinut keittiön kaappien ovet ja tasot, ja minun hommakseni tuli valita näihin sopivat tekstiilit ja kattovalaisin olohuone-keittiötilaan. Matto vaihtui vaaleaan (Veken Ultima), ja verhoiksi löytyi maton kuvioita ja värejä toistava kangas Eurokankaasta (ruskea Run-puuvillakangas). Tyynyt on Eurokankaan valikoimasta, mutta verhot ja kaitaliinat pöydille ompelin itse.

Pienillä asioilla saatiin iso muutos tilaan - tässä vertailuksi ennen-kuvat:









30. toukokuuta 2022

Korkkilattia keittiöön ja eteiseen




Edellisessä postauksessa kerroin rintamamiestalon keittiöremontista. Reilut 20 vuotta sitten tämän talon lautalattiat kaivettiin esiin muovimattojen alta ja lakattiin, ja 10 vuotta sitten lattiat hiottiin uudelleen ja käsiteltiin nyt lipeällä ja valkoöljyllä. Kun ikkunan alla olleet laatikostot siirrettiin, tuli esille edellisessä lattiaremontissa käsittelemättä jäänyt kohta. Vaaleat lattiat olivat muutenkin jo pinttyneet likaisiksi varsinkin keittiössä ja eteisessä, joten niille oli aika tehdä jotain. Hionnalle ei ollut nyt intoa ja hakusessa oli olemassa olevaan vaaleaan lautalattiaan sointuva, luonnonmukainen materiaali.  Lattian kuosin haluttiin kuitenkin olevan selkeästi erinäköinen kuin lautalattiassa.

Valinta osui uusiutuvasta luonnonmateriaalista, korkkipuun kuoresta valmistettuun Amorim Wise -korkkilattiaan. Se on muoviton, hiljainen, pehmeä, lämmin ja helppo asentaa. Sävy on Identity Moonlight, sama kuin olo- ja ruokailuhuoneeseen jäävässä lautalattiassa. Asennus oli helppoa lukkopontin avulla. Lattia asennettiin kelluvaksi poikittain lautalattian lautoihin nähden ja väliin tuli 2 mm äänieriste, korkkia sekin. Lattia jatkuu nyt saumattomasti keittiöstä eteiseen.






















25. toukokuuta 2022

Keittiöremppa maalilla




Tämän rintamamiestalon keittiön kiintokalusteet ovat 22 vuotta vanhat, Topi-keittiöiden Ainola-mallia.  Vuosien varrella on tehty muutoksia, mm. yläkaappeja on vaihtunut avohyllyiksi ja huoneen keskelle on rakennettu saareke Ikean kalusteista. Tässäkin remontissa kalustejärjestys vaihtui sen verran, että ikkunan alla olleet laatikostot nostettiin päällekkäin ja ne sijoitettiin huoneen toiselle puolelle. Näin ikkunan alle jäi tila pienelle pöydälle ja tuoleille.

Rungoissa ja ovissa oli ajan jälkiä ja valkoinen väri oli jo nuhjaantunut, mutta koska ne ovat hyväkuntoiset ja toimivat, päätettiin uusi ilme luoda maalaamalla. Kaappien ovet ja laatikoiden etusarjat irrotettiin ja vietiin maalattavaksi Kangasalle Sevinio verstaalle. Siellä kaikki kolot ja vanhojen vetimien reiät kitattiin ja ovet ruiskumaalattiin molemmin puolin Tikkurilan V447 Serpentiini -sävyllä. Rungot maalattiin paikan päällä käsin mohairtelalla (hyvä ohje kaappien maalaamiseen löytyy täältä). Myös vetimet vaihdettiin uusiin, nikkelinvärisiin lankavetimiin, ja nyt vetimet ovat samanlaiset kaikissa laatikoissa ja ovissa.

Kalustemaalauksen yhteydessä myös seinien väri muuttui vaalean turkoosista valkoiseksi (Tikkurila F497 Paperi). Samoin puiset tasot uusittiin. Vanhat koivutasot oli käsitelty parafiiniöljyllä, mutta nyt haluttiin vaaleampaa ilmettä, joten tällä kertaa koivutasot saivat pintaansa Osmo Color TopOil -erikoisöljyvahan, sävyltään 3068 Valkotammi. Kolmeen kertaan levitetty öljyvaha antaa kauniin vaalean pinnan ja hyvän suojan puulle tahroja vastaan.

Alkuperäinen harmaa välitilalaatoitus alkoi näyttää tunkkaiselta vihreiden kaappien seurana. Koska laatat on kiinnitetty cyproclevyyn, olisi niiden poistaminen vaatinut myös seinän uudelleen levyttämisen. Tämän takia nyt päädyttiin maalaamaan laatat, ja sävyksi valikoitui himmeä valkoinen, joka on samaa sävyä seinän kanssa. Laatat maalattiin kolmeen kertaan V33-kalustemaalilla, sävy White Matt 15.

Tässä voit tutustua keittiön ennen-jälkeen kuviin:







































11. toukokuuta 2021

Rahi II - tee-se-itse

 



Mökille piti syksyn tullen saada vähän lämpöisempää tunnelmaa, ja jalkarahillekin oli vapaa paikka sohva edessä. Sisustus alkoi Ikeasta löytyneestä kivanvärisestä tyynynpäällisestä, joka näyttää vieläkin olevan valikoimissa (Vigdis, kullankeltainen). 

Tyynynpäällisen kanssa marssin Eurokankaaseen, josta vaatekangasosastolta löytyi juuri samanvärinen vakosamettikangas rahin päälliseksi. Samasta paikasta ostin Marimekon pellavaista Tiara-kangasta koristetyynyjen päällisiksi. Rahin rungoksi hankin 40 x 40 cm vaahtomuovilieriön Tampereen Vaahtomuovista, jossa on tarjolla paljon erikokoisia ja -mallisia vaahtomuovipaloja.

Vaahtomuovilieriön päälle liimasin lisäpehmukkeeksi ohuen levyvanun ja ompelin valkoisesta lakanakankaasta "vuoren", joka pysyy paikallaan vaikka päällikankaan joskus vaihtaisi. Rahin verhoilu on ommeltu juuri rahin kokoiseksi, ja se pysyy paikallaan vielä alareunan taitteeseen pujotetun kuminauhan avulla.


















28. huhtikuuta 2021

Rahi I - tuunaamalla omannäköinen

 



Olohuoneeseen haluttiin rahi sohva seuraksi, mielellään samaa tyyliä ja kangasta sohvan kanssa. Koska saman sarjan rahia ei ole saatavilla, löytyi sopivannäköinen ja -kokoinen onneksi Ikean valikoimista, Söderhamn-rahi, josta tuunaamalla sai passelin parin sohvalle.

Ostin rahin ilman verhoilua ja tilasin siihen Lauritzonilta sohvan verhoilukangasta, Sakura 982, joka on jo käytössä osoittautunut kestäväksi ja mukavaksi kankaaksi. Ompelin siitä verhoilun rahin runkoon ja tyynyyn. Molemmat ovat irrotettavia, jotta ne voi pestä tarvittaessa. Rungon verhoilu pysyy paikallaan ommeltavalla tarranauhalla, samoin kuin tyyny rahin päällä. 

Rahissa oli alunperin kromiset jalat. Ne vaihdoin Ikeasta ostamiini tammisiin sohvanjalkoihin (Landskrona), jotka sopivat paremmin sohvan jalkoihin.

Nyt on tilaa lepuutella jalkoja sohvalla rötköttäessä, eikä tarvitse pitää niitä sohvapöydällä (joka sekin meni uusiksi rahiprojektin myötä...).