31. elokuuta 2012

Rantaloma nro 3: Juntusranta


Yksi viikko kesälomasta sukuloitiin koko perheen voimin Pohjanmaalla ja Kainuussa. Nämä maisemat ovat Juntusrannasta isäni mökiltä, jossa lapsena vietin kaikki kesälomat ja -viikonloput (tuossa pienemmässä harmaantuneessa mökissä rannassa). Mummut ja serkut asuivat lähellä, joten leikkikavereita ja tekemistä riitti. Täällä pääsee hyvin eroon maailman hälystä ja kiireestä, yksi moottorivene saattaa päivän aikana mennä ohi...






















Rauhallista viikonloppua!


30. elokuuta 2012

Toimiston muutto - entiset kalusteet uuteen järjestykseen






Kesällä olin mukana auttamassa Tamrock Oy:n Eläkesäätiön toimiston muutossa näissä kauniissa Tampellan alueen maisemissa Tampereen keskustassa. Muuttomatka ei ollut pitkä, reilut 100 m, tämän vanhan tiilirakennuksen remontin tieltä...



 ... hieman modernimpaan rakennukseen:




Mukana muuttivat kaikki vanhat, hyväkuntoiset kalusteet. Tilojen neliömäärä kasvoi noin 70:stä 100:aan, mutta uusi tila oli haastava muotonsa, ikkunoiden ja pylväiden takia. Keskellä kapeaa tilaa on lasiseinä tilanjakajana, ja ikkunoita on myös käytäväseinällä. Minun osuuteni muutossa olikin tilankäytön ja uuden kalustejärjestyksen suunnittelu niin, että kaikilla 3 työntekijällä säilyy oma työpöytä ja kaapistot. Tilaa tarvittiin myös neuvottelupöydälle, yhteiselle kopiokoneelle ja sen oheistarvikkeille, arkistokaapeille, vaatesäilytykselle sekä asiakkaiden odotustilalle ja naulakolle.




Kaksi työpistettä on sijoitettu ikkunoiden eteen tilan valoisampaan osaan. Niistä on hyvä näkymä ulos, mutta myös oven suuntaan. Kalusteet ovat samat, kuin työpisteissä aikaisemminkin entisessä toimistossa. Mappikaapit rajaavat työpisteitä.

Työpisteiden välissä on kopiokone ja sen tarvitsemat pöydät ja säilytystilaa. Kopiontipiste on erotettu työpisteistä kaapeilla. Käytävän puolelle kopiokoneen eteen sopisi hyvin kaareva, vaakarimainen sermi, joka on kevyt, päästää valon läpi mutta toimii kuitenkin näkösuojana. Sen rimoitus toistaa ikkunalautojen rimoitusta. Sermit olisivat uusi hankinta.

Kolmas, asiakaspalveluun tarkoitettu työpiste on vasemmalla ulko-ovesta. Sen vieressä on tila sohvalle ja pöydälle asiakkaiden olotustilaksi, sekä pystynaulakolle.

Neuvottelu/ruokapöytä on suojassa huoneen takaosassa lasiseinän takana. Sinne sijoittuvat myös korkeat arkistokaapit.

Seuraavassa kuvasarjat lähtötilanteesta nykyhetkeen (ennen-, suunnitelma- ja jälkeen-kuvia). Entiset kalusteet sopivat uuteen tilaan väriensä ja olemuksensa puolesta todella hyvin, ja myös taulut ovat löytäneet hyvin paikkansa suht rikkonaisilta seinäpinnoilta.



Odotustila ja näkymä huoneen oikeaan päätyyn asiakaspalvelupisteeltä, ulko-ovi vasemmalla:







Kopiokonetila:





Käytävän puoleinen seinä ulko-oven oikealta puolelta:






Oikeanpuoleinen työpiste:






Näkymä asiakaspalvelupisteelle:






Keskimmäinen työpiste ja neuvottelutila:








Asiakaspalvelupiste:







Neuvottelu/taukotila:












28. elokuuta 2012

Monitoimitila... eli pienen asunnon sisustamisesta


Nyt on se aika vuodesta, kun opiskelijat aloittavat opintojaan, ja monella on edessä muutto ensimmäiseen omaan asuntoon: soluhuoneeseen, yksiöön, kimppakämppään kavereiden kanssa, sukulaistädin alivuokralaishuoneeseen... Opiskelija-asunto on monelle ensimmäinen oma koti, jonka sisustus ja hankinnat on itse mietittävä. Vaikka opiskelija-asunto usein mielletäänkin väliaikaiseksi asuimuodoksi, on se kuitenkin monesti opiskelijan ensisijainen koti monta vuotta. Viihtyisä ja omannäköinen koti antaa voimia opiskeluun ja sinne on aina mukava palata raskaan työpäivän jälkeen.






Olen listannut tähän muutamia ajatuksiani ja vinkkejä opiskelija-asunnon - tai minkä vaan pienen asunnon sisustamisesta:

  • Valitse käytännöllisiä, kestäviä, yhdisteltäviä ja jatkossakin tulevissa kodeissa käyttökelpoisia kalusteita. Vaikka raha on monesti vähissä, kannattaa tuotteiden laatuun kiinnittää huomiota. Esimerkiksi kokopuinen kaluste on aina korjattavissa, ja moduuleihin pohjautuvia kalustesarjoja voi ostaa lisää tarpeen mukaan ja tehdä niistä aina kuhunkin tilaan sopivan kokoonpanon.

  • Mieti tilan käyttötarkoitusta ja siihen tarvittavia kalusteita sekä niiden tarkoituksenmukaista ja monipuolista käyttöä ja sijoittelua. Mitkä toiminnot ovat sinulle tärkeitä arjessa: tilava useamman hengen ruokapöytä, leveä sänky, työpöydän tarve ja koko jne.

  • Yhdistä eri toimintoja, koska tilat ovat usein rajalliset ja niihin pitää saada mahtumaan monenlaisia toimintoja (esim. soluhuone = makuuhuone, työhuone, seurustelu- ja olohuone). Toimiiko esim. sänky sohvana vieraille ja TV:n katseluun, voiko työ- ja ruokapöydän yhdistää, miten paljon säilytystilaa tarvitset esim. kirjoille ja astioille ja voiko ne yhdistää samaan paikkaan...

  • Kierrätys kunniaan: kirpputorit ja kierrätyskeskukset ovat hyviä paikkoja hankkia kalusteita, astioita ja tekstiilejä omaan kotiin. Kunnostamalla ja tuunaamalla kalusteita omannäköiseksesi saat persoonallisen ja kodikkaan tunnelman. Myös alennusmyynnit kannattaa käyttää hyödyksi.

  • Omaa ilmettä ja yksilöllisyyttä valmiisiin pintoihin saa helposti myös tekstiileillä ym. ”irtotavaralla” (kuten taulut, kasvit, verhot, matot, valaisimet, värit). Kangaskauppojen alelaatikoista tekee löytöjä muutamalla eurolla tyynynpäällisiksi tai kangastauluiksi. Myös tavarataloissa, rautakaupoissa ja "halpahalleissa" on laajat valoikoimat erilaisia sisustustuotteita, mm. valaisimia.
  • Huoneen ilmettä saa muutettua edullisesti maalamalla tai tapetoimalla vaikka vain yhden seinän (jos siihen on vuokranantajan lupa). Sisustustarrat- ja teipit ovat myös kevyt ja vaihdettavissa oleva keino saada väriä seiniin ja kalusteiin.
  • Valaistuksella luot erilaisia tunnelmia tilaan. Käytä yleisvalaistuksen (yleensä kattovalaisin) lisäksi erilaisia lattia- ja pöytävalaisimia, joita on helppo siirrellä paikasta toiseen tarpeen ja tilanteen mukaan. Myös riittävä työskentely- ja lukuvalaistus on tärkeää.
  • Pidä paikat siisteinä, äläkä kerää turhaa tavaraa nurkkiin. Kun kaikille tavaroille on oma säilytyspaikkansa ja kalusteita ym. tavaraa on vain sen verran kun sitä oikeasti tarvitsee, tuntuu huonekin suuremmalta.




Seuraavassa esittelen vuokrayksiön sisustuksen, jonka suunnittelin asiakkaalle kesällä. Tavoitteena oli saada kaikki tilat tehokkaasti käyttöön, lisää säilytystilaa sekä oma paikka tietokonetyöskentelyyn ja ruokailuun. Ajatuksena oli, että kalusteet olisivat kevyen oloisia ja kooltaan tilaan sopivia, sekä muunneltavissa eri käyttötarkoituksiin eri tilanteissa. Asunnossa asuu pariskunta, ja sisustettavan huoneen koko on reilu 20 m2.




Sänky pysyi entisellä paikallaan. 

Ruokapöydäksi keittokomeron oven viereen hankittiin baaripöytä ja kaksi baarituolia. Tuolit ovat selkänojalliset ja pehmustetut, joten niissä on mukava istuskella pidemmänkin aikaa.

TV-tasoksi hankittiin matala kaappi, jossa on tilaa mappien ym. tavaroiden säilytystä varten. 

Kulmittain TV-tasoon ja osittain sen päälle tuli kapea pöytä,  jossa mahtuu kaksi henkilöä työskentelemään tietokoneella ja joka toimii myös lisäruokapöytänä, jos väkeä on enemmän. Pöydän voi halutessaan siirtää ikkunan eteen, jolloin siinä voi työskennellä ja katsella ulos ikkunasta.

Pöydän viereen sijoitettiin kaksi pyörivää lepotuolia, joita voi siirtää sopivaan paikkaan tilanteen mukaan: niitä voi käyttää työtuoleina tai niissä voi istuskella vaikka katselemassa televisiota. Ne toimivat myös nojatuoleina, kun on vieraita.

Keittiön oven viereen jäi vielä tila olemassa olevalle Fatboy-säkkituolille.

















Suunnitelmassa käytetyt kalusteet (sänky asukkaalla jo oli, ja punainen Fatboy, jonka väri oli perusteena tehostevärin valinnalle):






Lisää asiaa ja mallisisustuksiani erilaisten ja -kokoisten opiskelija-asuntojen sisustamiseen löydät Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön nettisivuilta täältä. Suunnitelmat ovat jo kolme vuotta vanhoja, joten kaikkia niissä mainittuja tuotteita ei välttämättä ole enää saatavilla, mutta ratkaisut sinälläänhän ovat ajattomia.