29. tammikuuta 2014

Yläkerta uusiksi


Tässä suunnitteluprojektissa kohteena oli omakotitalon yläkerta: kolme makuuhuonetta ja oleskelutilana toimiva aula. Perheen neljästä lapsesta kolme on jo muuttanut omilleen ja yläkerrassa asustaa enää nuorin tytär, minkä takia  huonejärjestystä sekä tilojen käyttötarkoitusta haluttiin miettiä uudelleen. Myös pintamateriaalit ja kalusteet olivat jo uusimisen tarpeessa.


Pohja ennen.


Pohja nyt.


Muutokset tilaratkaisuissa näkyy pohjakuvissa yllä. Toisesta tyhjilleen jääneestä makuuhuoneesta tehtiin vierashuone, jossa on myös pieni työpiste. Toisesta makuuhuoneesta tehtiin vaate/pukeutumishuone, johon mahtuu tarvittaessa myös vierassänky. 

Kolmas makuuhuone ja oleskeluaula yhdistettiin, ja näin siellä asuvalle tyttärelle saatiin oma tilava olo+makuuhuone, jossa mahtuu oleskelemaan kavereidenkin kanssa. Huoneet erotettiin porrasaulasta uudella väliseinällä, johon laitettiin lasipariovet ja ikkunat. Näin saatiin luonnonvaloa ja ilmavuutta aulaan, mutta myös omaa rauhaa huoneeseen.

Remonttihommat ovat vielä vähän kesken, mutta alla kuvia ennen ja jälkeen remontin sekä muutama kuva suunnitelmista. Vaatehuoneesta puuttuu vielä kalusteet, joten sen esittelen myöhemmin. Kalusteet ja tekstiilit ovat asiakkaan valitsemia ja remontin toteutti Pälkäneen koti- ja mökkihuolto.




Kalustepohja




Olo-/makuuhuone



Näkymä porrasaulaan ennen remonttia ja sen jälkeen.
Vanhat hyväkuntoiset puuovet maalattiin valkoisiksi uusien tapaan.
Lattiaan vaihdettiin vinyylikorkki ja kaikki seinät maalattiin.






Suunnitelmakuvia uudeksi väliseinäksi ja toteutunut seinä ovineen ja ikkunoineen. Kapeaan sivuikkunaan tulee vielä sälekaihtimet.






Oleskelunurkkaus ennen, suunnitelmissa ja nyt. 





TV-seinä ennen ja jälkeen remontin.
Yläkuvassa näkyvä väliseinä kaappien takaa purettiin kokonaan, jolloin saatiin yhdistettyä kaksi huonetta, mutta kuitenkin rauhaisa nurkka sängylle jäljelle jääneen seinänpätkän taakse.





Makuuhuone ennen ja nyt. 




Makuuhuone ernnen ja nyt. 



Vierashuone





Vierashuone ennen ja nyt. 












27. tammikuuta 2014

Keittöntaulu















House Doctor:n printtitaulu muistuttaa keittiössä touhuavia. Luontokin on siivonnut sateisen ja kuraisen syksyn jäljet - mahtavista lumimaisemista ja auringonpaisteesta on saatu nauttia jo muutama viikko.










Valoisaa viikonalkua!






24. tammikuuta 2014

Valosta ja varjoista






Olin viime viikolla toistamiseen kuuntelemassa valaistussuunnittelija ja muotoilija Jukka Korpiheteen ajatuksia valosta ja  valaistuksesta, tällä kertaa Tikkurila-opiston Väri, valo ja innovaatio -seminaarissa Kiasmassa (edellisestä kerrasta juttua täällä). Hän puhui sen puolesta, että valaistuksen on oltava perusteltua: sillä pitäisi korostaa asioita tilassa ja suunnata sinne missä sitä oikeasti tarvitaan. Korpiheteen mukaan tiloja pyritään usein valaisemaan kokonaan ja tasaisesti niin että joka nurkassa on sama valaistusvoimakkuus. Kuitenkin myös varjot ja pimeys on tärkeää tilakokemukselle ja mielikuvitukselle, kaikkea ei ole tarkoituksenmukaista paljastaa heti. Valaistus ja akustiikka ovat niitä asioita tilassa ja sisustuksessa, jotka aistitaan ja tunnetaan ennen konkreettista kokemusta ja tietoa niistä.

Valaistuksen onkin hyvä olla kerroksellista: tasaista yleisvaloa yleiseen toimintaan tilassa, yksityiskohtia esiintuovaa kohdevalaistusta, työvalaistusta auttamaan näkemistä erilaisissa askareissa sekä koriste- ja tunnelmavalaistusta. Kun näitä kaikkia yhdistetään sopivassa suhteessa ja tilan käyttötarkoituksen mukaan, on valaistus säädettävissä eri tilanteisiin sopivaksi ja sillä saadaan aikaan vaihtelevuutta ja mielenkiintoa tilan visuaaliseen ilmeeseen ja sisustukseen.

Koristevalaistuksen, kuten vaikka jouluvalot tai kynttilät, tarkoitus on vain näyttää hyvältä ja täydentää sisustusta. Huomio voidaan kiinnittää itse valaisimeen tai valaistusratkaisuun. Jo valo itsessään voikin olla sisustuselementti, "se juttu" tilassa - mitä se valaisee, miten valo on suunnattu, millainen on valon väri/sävy ja millaista on valon varjonmuodostus.

Alla on muutama kuva tuosta viime postauksessakin mainitsemastani tee-se-itse-valaisimesta. Valaisimella on tilassa useampi funktio: se on itsessään sisustuselementti/koriste, se antaa lukuvaloa keinutuolissa istuvalle, se luo varjoja ja kuvioita seinälle joko auringinvalosta tai omasta valonlähteestään ja se myös luo tunnelmaa ja valaisee hyllyn lasiesineitä. Sama valaisin toimii siten kohde-, työ-, koriste- ja tunnelmavalaisimena.















Valoisaa viikonloppua!


22. tammikuuta 2014

Aprilliä


Nyt on jo enimmät joulusomistukset pakattu laatikoihin odottamaan ensi joulua, mutta verhoja en vielä ole vaihtanut. Kun tuo talvi pakkasineen vihdoin ja viimein saapui, tarvitaan vielä jotain lämmittävää sisustukseenkin, joten punaisen sävyt saavat vielä jäädä hetkeksi.

Olohuoneeseenkin kaipasin jouluksi jotain väriä verhoihin. Olin ostanut Vallilan Aprilli-kangasta alennuslaarista keittiön verhoiksi viime keväänä, mutta verhot jäivät ompelematta ja verhotangotkin on nyt otettu keittiöstä pois... Niinpä surautin kankaasta verhon olohuoneeseen. Kangasta riitti vain yhteen verhoon, joten toiselle puolelle ripustin DIY-work-lamppuni vastapainoksi. Valitettavasti kangas on poistunut Vallilan valikoimista, joten toinen verho taitaa jäädä saamatta, jos ei sitten jostain vielä satu löytymään muutaman metrin pätkää.













20. tammikuuta 2014

Marttalan muodonmuutos


Hämeenpuistossa sijaitsee Tampereen Marttayhdistyksen omistama toimitila, Marttala. Siellä kokoontuvat marttayhdistyksen omat toimintaryhmät, kuten Vauhtimartat, joille kävinkin pitämässä sisustusiltaa viime talvena (juttua täällä). Tilaa vuokrataan myös ulkopuolisille esimerkiksi erilaisten juhlien pitopaikaksi. Huoneistoon kuuluu eteinen, sali ja keittiö.

60-luvulla rakennetussa kiinteistössä tehtiin viime kesänä mittava peruskorjaus, minkä yhteydessä myös Marttala remontoitiin. Tilat haluttiin päivittää ja raikastaa nykypäivän tarpeita vastaaviksi. Minun osuuteni remonttisuunnitelmista oli pintamateriaali- ja värisuunnitelma seinä- ja kattopinnoille sekä konsultointia kiintokalusteiden värien valinnassa.





SALI


Koska tila on suht matala ja kellarimainen, halusin tuoda sinne valoa ja avaraa tunnelmaa. Salin seinäpintoja hallitsi tummunut puupaneeli, jonka raskaasta olemuksesta haluttiin päästä eroon. Paneeliseinät maalattiinkin pehmeän vaaleanvihreiksi, millä saatiin raikastettua paneelipintaa sekä tuotua kotoista ilmettä ja vähän luontoa sisälle. Vihreään on helppo yhdistää muita värejä, kuten kalusteissa jo olevaa sinistä ja esim. verhojen punaista. Se sopii taustaksi monenlaisiin tilaisuuksiin ja juhliin. Sävy on Tikkurilan Symphony Y453. Muut seinät ja katto maalattiin valkoisiksi, samoin kuin puiset säilytyskalusteet.


Ennen









Suunnitelma



Nyt












KEITTIÖ


Keittiön kalusteet, koneet ja pinnat olivat jo aikansa eläneet eikä kalustejärjestyskään enää toiminut. Uusilla kalusteilla ja suurella saarekkeella saatiin paljon säilytys- ja työskentelytilaa sekä järkeistettyä toimintoja. Nyt keittiössä voi järjestää ruoanlaittokursseja isommallekin porukalle.

Keittiön seinät maalattiin valkoisella ja vaalealla beigellä. Vaalea beige (sävy Tikkurilan Symphony H485) luo kauniin ja lämpöisen taustan valkoisille kalusteille, ja sopii hyvin myös wengenvärisiin tasoihin. Myös tähän sävyyn on helppo yhdistellä muita värejä tilanteen ja tarpeen mukaan. Piristystä ja eloa saa esim. värikkäillä verhoilla ja muilla keittiötekstiileillä.


Ennen





Suunnitelma



Nyt








ETEINEN


Myös eteisen kaappien ovet vaihdettiin ja seinät maalattiin samalla beigellä kuin keittiökin.


Ennen



Nyt