8. syyskuuta 2015

Koruvati ja trendit






Tämänpäiväisen Aamulehden välistä löytyi Koti&Asuminen -liite, jossa oli monta mielenkiintoista juttua (mm. miehistä sisustajina). Loviisan Aitta -yrittäjästä kertovassa jutussa oli asiaa tämän hetken sisustutrendeistä, joista yksi on kulunut, kiillottamaton metalli. Huomasinkin makuuhuoneeni lipaston päällä olevien säilyttimien olevan ihan muodin mukaisia - joten enpä sitten kiillotakaan tuota kerrosvatia, jossa pidän käytössä olevia koruja.


















Makuuhuoneen sisustus onkin romanttishenkisin koko talossa ja poikkeaa aika lailla alakerrasta (katso esim. olohuone täältä) värien ja kalusteiden tyylin osalta. Mutta vaikka maalaisromanttisuus onkin menossa pois muodista, saa makuuhuone pysyä ennallaan - onhan samat kalusteet jo olleet käytössä kohta parikymmentä vuotta trendeistä välittämättä. Monesti annetaan ohjeeksi, että saman asunnon huoneet olisi sisustettava samaan tyyliin, jotta kokonaisïlme pysyy yhtenäisenä, mutta mielestäni eri tyyleillä ja väreillä voi hyvin leikitellä huoneesta toiseen. Pääasia, että koti on itselle mieluinen ja siellä on hyvä olla.




Ei kommentteja: