24. tammikuuta 2014

Valosta ja varjoista






Olin viime viikolla toistamiseen kuuntelemassa valaistussuunnittelija ja muotoilija Jukka Korpiheteen ajatuksia valosta ja  valaistuksesta, tällä kertaa Tikkurila-opiston Väri, valo ja innovaatio -seminaarissa Kiasmassa (edellisestä kerrasta juttua täällä). Hän puhui sen puolesta, että valaistuksen on oltava perusteltua: sillä pitäisi korostaa asioita tilassa ja suunnata sinne missä sitä oikeasti tarvitaan. Korpiheteen mukaan tiloja pyritään usein valaisemaan kokonaan ja tasaisesti niin että joka nurkassa on sama valaistusvoimakkuus. Kuitenkin myös varjot ja pimeys on tärkeää tilakokemukselle ja mielikuvitukselle, kaikkea ei ole tarkoituksenmukaista paljastaa heti. Valaistus ja akustiikka ovat niitä asioita tilassa ja sisustuksessa, jotka aistitaan ja tunnetaan ennen konkreettista kokemusta ja tietoa niistä.

Valaistuksen onkin hyvä olla kerroksellista: tasaista yleisvaloa yleiseen toimintaan tilassa, yksityiskohtia esiintuovaa kohdevalaistusta, työvalaistusta auttamaan näkemistä erilaisissa askareissa sekä koriste- ja tunnelmavalaistusta. Kun näitä kaikkia yhdistetään sopivassa suhteessa ja tilan käyttötarkoituksen mukaan, on valaistus säädettävissä eri tilanteisiin sopivaksi ja sillä saadaan aikaan vaihtelevuutta ja mielenkiintoa tilan visuaaliseen ilmeeseen ja sisustukseen.

Koristevalaistuksen, kuten vaikka jouluvalot tai kynttilät, tarkoitus on vain näyttää hyvältä ja täydentää sisustusta. Huomio voidaan kiinnittää itse valaisimeen tai valaistusratkaisuun. Jo valo itsessään voikin olla sisustuselementti, "se juttu" tilassa - mitä se valaisee, miten valo on suunnattu, millainen on valon väri/sävy ja millaista on valon varjonmuodostus.

Alla on muutama kuva tuosta viime postauksessakin mainitsemastani tee-se-itse-valaisimesta. Valaisimella on tilassa useampi funktio: se on itsessään sisustuselementti/koriste, se antaa lukuvaloa keinutuolissa istuvalle, se luo varjoja ja kuvioita seinälle joko auringinvalosta tai omasta valonlähteestään ja se myös luo tunnelmaa ja valaisee hyllyn lasiesineitä. Sama valaisin toimii siten kohde-, työ-, koriste- ja tunnelmavalaisimena.















Valoisaa viikonloppua!


Ei kommentteja: