5. joulukuuta 2011

Pitsiä ja palakankaita - uusi ilme nojatuoleille

Viikonloppuna innostuin joulukorttiaskartelun lomassa askaroimaan uudet päälliset nojatuoleihin, joista kerroin jo aiemmin täällä.






Kangas löytyi Eurokankaan palakangaslaatikosta neljällä kympillä. Tarkoitus on vielä somistaa tuoleja erivärisillä puuvillalangasta virkatuilla pitsikukkasilla ja muilla kuvioilla tämän MUMs:n Lucy-tuolin innoittamana:




Vielä minulla ei ole valmiina kuin yksi pikkuliina, jonka olen virkannut joskus kouluaikoina. Vannoin silloin, että se on ensimmäinen ja viimeinen pitsityö, jonka ikänä virkkaan, sen verran takkuista homma oli (vaikka jälki on kyllä ihan siistiä). Mutta jokohan nyt uskaltautuisi kokeilemaan uudelleen, josko olisi kärsivällisyys hieman lisääntynyt iän myötä...






Virkkausinnostusta odotellessa tuoliin saa tuoda väriä pikkutyyny, jonka ompelin kangaslaatikosta löytyneistä kaitaliinanpätkästä ja pitsiliinasta (kaupasta ostetusta).






Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Toivottelee Tanja










2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Silläkin uhalla että tää bloggaus on jo vanha... Pitsiliinojahan saa kirppiksiltä ihan muutamilla kymmenillä senteillä. Ei muuta kuin metsästämään jos ei tuoli ole vielä valmis. :)

Kiva blogi!

Tanja kirjoitti...

Kiitos!

Postaus on viime vuodelta, mutta aihe yhä ajankohtainen, koska tuolit ovat vieläkin vailla somisteita. Kirppareilta voisi tosiaan bongailla liinoja, hyvä vinkki :)