19. huhtikuuta 2013

Nautittavaa kaikille aisteille


Pari päivää on nyt mennyt kotosalla sairaan koululaisen kanssa. Työnteon on joutunut jättämään vähemmälle, mutta pientä siivoilua ja puuhastelua on yhdessä jaksettu tehdä, lauta-, kortti- ja palapelien pelaamisen ohessa. Nyt televisiossa pyörivät muumit, joten ajattelin myös istahtaa alas ja paneutua uuteen kirjaani - vähän aika sitten ilmestyneeseen 12xKOTI, jonka ovat tehneet Jonna Kivilahti ja Krista Keltanen. Kirjassa on esitelty 12 erilaista kotia, joiden asukkaat itse kertovat kotiensa remonteista, sisustuksesta yms., mikä tekee siitä mukavan katselu- ja lukukirjan. Ja Kristan kuvat ovat aina niin kauniita, olen ihastellut niitä aiemminkin lehdissä ja blogeissa. Hyvin valitut kuvakulmat tuovat kotien hengen ja tunnelman hyvin esille.

Palan painikkeeksi taidan ottaa muutaman palan suklaata. Sattumalta sain Kroatiantuliaisina kirjan kanssa sävy sävyyn olevan konvehtirasian -   ja suklaakin on hyvää.





















Rentouttavaa viikonloppua!



Ei kommentteja: