15. toukokuuta 2014

Vinkkejä juhlajärjestelyihin




Kuten tuossa edellisessä jutussa jo vihjasinkin, niin vanhin tyttäremme kirjoitti tänä keväänä, ja hänen yliopilasjuhliaan ollaan kovaa vauhtia järjestelemässä. Olen tutkiskellut kaikenlaisia ohjeistuksia ja muistilistoja juhlien järjestämiseksi, joten ajattelin tehdä niistä koosteen tännekin itselle muistiin ja ehkä jollekulle muullekin juhlienjärjestelijälle vinkiksi. Lista on laadittu juurikin yo-juhlia/valmistujaisia silmällä pitäen, mutta siitä voi poimia juttuja ja tehdä muistilistan omiin juhliin soveltaen.






Muutamia kuukausia ennen


  • Päätä juhlapäivä, vieraiden määrä ja juhlien pitopaikka.
  • Mieti juhlan teemaa, tarjoiluja ja koristeluja. Kodin tai juhlatilan koristelu luo oikeanlaisen tunnelman juhlille. Koristelun ei kuitenkaan tarvitse olla kallis, vaan siinä voi hyödyntää luonnonkukkia, kiviä tai vaikkapa kasvien lehtiä omalta pihalta. Juhlava pöytäliina, lautasliinat, kynttilät, kukat ja kaunis kattaus juhlistavat tilaisuutta jo itsessään. Juhlien väriteema voi toistua kukissa, lauta- ja pöytäliinoissa ja kynttilöissä.
  • Tee tarvittavat tila- ja pitopalveluvaraukset.
  • Jos järjestät juhlan kotona, tarkista astioiden, pöytäliinojen, tuolien ja pöytien riittävyys. Kaiken ei tarvitse samaa sarjaa, vaan eri astiamallistoja ja värejä voi yhdistellä huoletta. Tarvittaessa ostamisen sijaan voi puuttuvia astioita myös lainata tai vuokrata. Muista myös lautasliinat, pöytäliinat ja muut ruokapöydän koristeet. Maljakoita on hyvä varata riittävästi, ja yksi pöytä pelkästään lahjoille ja lahjaksi tuoduille kukille.
  • Koti saadaan juhlakuntoon helpommallakin, mutta joskus juhlat ovat hyvä syy toteuttaa mielessä olleet kunnostus- ja uudistusprojektit: repsottavat tapetit, puuttuvat listat, maalausta kaipaavat kalusteet tms. Tällöin suunnittelu ja toteutus on aloitettava hyvissä ajoin jotta valmista tulee juhlapäivään mennessä ilman sen suurempaa stressiä.
  • Suunnittele kutsukortit. Kutsussa tulisi olla seuraavat asiat:
    - kenet kutsutaan
    - kuka kutsuu
    - mihin tilaisuuteen
    - milloin ja minne (lisää mukaan mahdollisesti ajo-ohje/kartta ja ohje yleisillä kulkuneuvoilla saapumisesta)
    - mahdolliset ruoka-aine rajoitukset sekä millainen ruokatarjoilu on tiedossa
    - vastauspyyntö tarjoilujen määrien arvioimista helpottamaan

    Voi olla käytännöllistä porrastaa vieraiden saapumista, jotta kaikki eivät ole yhtäaikaa kahvijonossa.






Kuukautta ennen

  • Lähetä kutsut. Kirjaa ylös kutsuttavat vieraat osoitteineen ja puhelinnumeroineen sekä merkinnät mahdollisista ruokavaliorajoitteista. Tämä lista on tarpeen myös kiitoskorttien lähettämisessä.
  • Vieraita helpottamaan juhlasankari voi laatia listan lahjatoiveistaan.
  • Tarkista juhlavaatetus.
  • Pyydä ystävää tai naapuria tarjoiluavuksi tai palkkaa tarjoilija - apulaiset tekevät isäntäväenkin päivästä juhlan. 80 hengen kotijuhlat täystyöllistävät helposti ainakin 2 henkilöä. Tehtävät voi jakaa kahteen vaikka näin:

    1. Ruokapöydän ja kahvipöydän tarjoiluastioiden täydentäminen, siisteyden ylläpito, kahvin/teen valmistaminen.

    2. Tervetuliaisjuoman kaataminen ja tarjoileminen. Likaisten astioiden kerääminen, niiden pesu ja puhtaina pöytiin vieminen.

  • Suunnittele ja päätä tarjottavat. Aluksi on päätettävä, mitä haluaa tarjota: järjestetäänkö kahvi- vai ruokatarjoilu ja katetaanko nouto- vai istumapöytä?
  • Noutopöytä on käytännöllinen, kun vieraita on paljon, he saapuvat eri aikaan tai kun kaikille ei ole mahdollista järjestää omaa istumapaikkaa pöydän ympärille. Noutopöytä soveltuu sekä ruoka- että kahvikutsuille- ja erityisen hyvin ylioppilasjuhliin, joissa vieraat viivähtävät usein vain hetken aikaa ja saattavat käydä monissa juhlissa peräkkäin.
  • Noutopöytään kannattaa valita pääasiassa huoneenlämpöisenä tarjottavia ja siinä hyvin säilyviä ruokalajeja, koska vieraita tulee pitkin päivää ja tarjottavat ovat pöydässä useampia tunteja. Ruoan on myös oltava sellaista, että sitä voi syödä vaikka seisaallaan tai sohvapöydän ääressä, ruokaa pitää voida syödä käsin tai korkeintaan haarukkaa apuna käyttäen. Ruokaa kannattaa varata reilusti ettei se vain lopu kesken. Ruokalistan suunnittelussa kannattaa miettiä myös, voiko tähteet pakastaa tai muuten käyttää hyödyksi.
  • Jos mahdollista, testaa tarjottavia etukäteen, varsinkin jos kokkaat uusia lajeja. Oman kodin noutopöydän ei tarvitse olla samanlainen kuin ravintolan buffet: tee siitä oman näköinen, yksinkertainen on useimmiten parasta. Muista huomioida kuitenkin erityisruokavaliot, ja juhlijoiden ikärakenne. Ja jos olet epävarma omista taidoistasi, luota ammattilaisten ohjeisiin, joita löytyy lehdistä ja netistä. Tai tilaa valmiit ruoat pitopalvelusta.
  • Tässä vähän määriä paljonko tarjottavaa olisi hyvä varata:

    - Alkumaljaa tarvitaan noin 1-1,5 dl per henkilö. Kuohuviinipullosta saa 5-7 lasillista. Ja muista varata myös lasissa samalta näyttävä alkoholiton vaihtoehto.

    - Vierasta kohden varataan 2-3 kupillista kahvia tai teetä. 1½ litrasta vettä ja 2½ desilitrasta kahvijauhetta saa 10 kupillista valmista kahvia.

    - 1 kg sokeria ja 1 l maitoa riittää hyvin 50 kahvikupilliseen. Kermaa riittää 8 dl.

    - Varaa pitkänomaista voileipäkakkua noin 2 cm:n paksuinen viipale syöjää kohti, valmiita voileipiä 2-3.

    - Uuninpannullisesta suolaista piirakkaa saa noin 30 palaa. Pyöreästä piirakasta (halkaisija noin 26 cm) saa noin 12 palaa. Suolaista piirakkaa varataan 1,5 palaa kutakin vierasta kohden.

    - Salaattia varataan noin 2 dl vierasta kohti, salaatinkastiketta 2-3 rkl.

    - Savukalaa varataan perkaamattomana noin 200 g ja fileenä 150 g vierasta kohti. Graavi- tai kylmäsavukalaa kalaa riittää 75 g, muun tarjottavan ohessa.

    - Paahto- tai muuta kypsää paistia kannattaa varata 150 g vierasta kohti.

    - Keitettyjä perunoita varataan 2-3 kpl (200g).

    - Juustoja kannattaa varata noin 75 g vierasta kohden, muun tarjottavan ohessa. Laita tarjolle 2-3 erilaista juustoa.

    - Pullataikinasta, jossa on käytetty 5 dl nestettä saa noin 50 hengelle pullaa (50 pikkupullaa, 2 pitkoa, joista kummastakin saa noin 25 viipaletta tai ison pullakranssin, josta tulee noin 45 viipaletta).

    - Pikkuleipiä varataan 1 kutakin lajia vierasta kohti.

    - Yhdestä kahvikakusta (n. 2 litran vuoka) tulee 30 palaa.

    - 4 munan täytekakku riittää 10-15 hengelle.

    - 4 munan kääretortusta saa noin 20 viipaletta.

    - Uuninpannullisesta makeaa piirakkaa saa noin 30 palaa. Pyöreästä piirakasta (halkaisija noin 26 cm) saa noin 12 palaa.

    - Kahvi- tai täytekakkua, piirakkaa/torttua tai pitkoa varataan 1 pala tai viipale kutakin vierasta kohden.
  • Ota ruokaohjeista kopiot ja laadi muisti- ja ostoslistat. Hankintoja kannattaa tehdä vähitellen. Etukäteen voi hankkia mm. kahvin, teen, juomat, lautasliinat, kynttilät ym. säilyvät tarvikkeet. Kirjaa ylös kuka tekee mitäkin ja milloin, sekä mistä tarjoiluastiasta mitäkin tarjotaan.

  • Muista myös muut pikkuasiat, kuten riittävä määrä vessapaperia, jotta juhla sujuu mahdollisimman saumattomasti. Varaa myös oma roska-astia vieraiden tuomien kukkapakettien käärepapereille.



Paria viikkoa ennen
  • Sovi työnjaosta perheenjäsenten kanssa (kuka kuvaa, kuka ottaa vastaan vieraat, hoitaa tarjoilun ja ohjaa juhlaohjelmaa jne.).
  • Mikäli asut kiinteistössä, sovi liputuksesta etukäteen.
  • Suunnittele ja tilaa kukka-asetelmat. Jos teet asetelmat itse, varmista kukkien saatavuus ja hanki tarvittavat välineet ja maljakot. 






Viikkoa ennen

  • Siisti piha ja parveke. Laita kukkia ruukkuihin.
  • Valmista tarjottavia pakastimeen.
  • Tarkista kylmäsäilytystilojen riittävyys.
  • Siivoa koti juhlakuntoon. Ikkunat pesemällä saat koko asunnon näyttämään raikkaammalta ja valoisammalta. Raivaa turhat tavarat ja vaatteet eteisestä, sillä vieraiden tullessa tarvitaan kaikki vapaa naulakkotila. Raivaa myös keittiön työtasot mahdollisimman tyhjiksi – laskutilaa ei ole juhlissa koskaan liikaa. Voit piristää ja uudistaa sisustusta helposti vaikka uusilla sohvatyynyillä. Pese tai uusi tahriintuneet matot tarvittaessa. 

    Varsinkin kun pieneen asuntoon tulee paljon ihmisiä on hyvä jo etukäteen järjestää kalusteet niin, että liikkuminen on mahdollisimman helppoa ja tarvittaessa lainata lisäistuimia naapurilta tai sukulaisilta ja ystäviltä.

    Hyvällä ilmalla voi juhla-aluetta laajentaan ulos pihalletai terassille.
  • Laita juomat viilenemään.





 Päivää ennen

  • Tee viimeiset ruokaostokset 1-2 päivää ennen juhlaa ja valmista tarjottavat ruoat.
  • Käy keittiöapulaisten kanssa asiat läpi ja tee vaikka lista jääkaapin oveen mitä on tarkoitus tarjoilla ja mitä löytyy mistäkin.
  • Tee viimeistelysiivous ja leikkaa nurmikko. Vaihda kylpyhuoneeseen puhtaat pyyhkeet ja käsisaippua - muista varata vaihtopyyhkeitä märkien tilalle. Siivoa turhat pienesineet ja kertyneet lehtipinot pois olohuoneesta, juhlissa tarvitaan kaikki mahdollinen laskutila niin lahjoille, kukille kuin juomalaseillekin. Varaa keittiöön riittävästi astiapyyhkeitä ja roskapusseja.
  • Nouda kukat ja tee asetelmat. Luonnonkukilla tai oksilla somistat kodin pienellä vaivannäollä, mutta ilmaiseksi. Luonnosta voi kerätä esimerkiksi kiviä, käpyjä, kaisloja ja oksia pöydän piristeeksi.

    Nosta onnittelukukille näyttävä maljakko keskeiselle paikalle ja aseta siihen kaikki yksittäiset ruusut - upea asetelma rakentuu kuin itsestään. Muitakin kukkia tulee, joten varaa maljakot käden ulottuville.
  • Täytä kakku.
  • Kata pöytä valmiiksi ja taittele lautasliinatLaita tarjottaville ruuille nimikyltit tai laita ruokalista näkyville. Myös erityisruokavaliota noudattava lukee kiitollisena kyltit.

    Sijoita noutopöytä niin, että ympärille jää riittävästi tilaa. Pöytää kierretään myötäpäivään. Sijoita lautaset, ruokailuvälineet ja lautasliinat aloituspisteeseen. Kata ruoat pöytään nauttimis- ja ottamisjärjestyksessä: alkuruoat ennen pää- ja jälkiruokia, kylmät ruokalajit ennen lämpimiä, kalaruoat ennen liha- ja linturuokia sekä miedonmakuiset ruoat ennen voimakkaanmakuisia. Sijoita leipä ja voi tai levitteet siten, että ne on helppo poimia annoksen täydennykseksi viimeisenä.

    Kata juomat erikseen, jos mahdollista. 
    Kahvi katetaan noutopöytään niin, että ensin voidaan ottaa kahvileivät ja viimeksi kahvi.
  • Varmista, että kameran akku on ladattu ja että muistikortilla on tilaa.
  • Silitä juhlavaatteet.



Juhlapäivänä
  • Koristele kakku ja ota tarjottavat pakastimesta sulamaan aamulla.
  • Nosta lippu salkoon juhlapäivän aamuna ja muistaa laskea se illalla.
  • Rentoudu ja nauti juhlan tunnelmasta.





Paljon on tehtävää ja muistettavaa, mutta hyvä etukäteissuunnittelu auttaa paljon 
- sekä muistilistat ja aikataulut kaikista mahdollisista asioista.



Mukavia juhlia!



PS. Juhlien jälkeisiä kommentteja ja vinkkejä vielä täällä.

Ei kommentteja: